Onnistuin välttämään äitini tukalat kysymykset, huutaen vain, että olen kotona ennen kuin juoksin portaat yläkertaan, jonne voisin piiloutua. Kun hän seuraavana aamulla kysyi treffeistäni, hän ei saanut minusta mitään irti. En oikein halunnut kertoa, kuinka karkasin ikkunasta, kuinka Harry jahtasi minua satamaan ja kuinka tipuin veteen. Olen varma, ettei hän edes ymmärtäisi, koska hänen mielestään Harry on täydellinen.
***
"Anteeksi?"
"Hei, voinko auttaa?" Hymyilin naiselle edessäni.
"Kyllä, olen etsimässä uutta McFlyn albumia. Tyttäreni rakastaa heitä ja halusin saada sen hänelle lahjaksi."
"Seuraa minua."
Johdatin hänet musiikkiosastolle, M-kirjaimen kohdalle. Löysin nopeasti etsimäni ja ojensin sen naiselle.
"Ole hyvä", hymyilin. "Se on loistava albumi, tyttäresi rakastaa sitä varmasti."
"Kiitos avustasi."
Hän vastasi hymyyni, kunnes kääntyi ja poistui luotani. Mieleni vaelteli päämäärättömästi, kun järjestin musiikkia, joka oli turhaa. Silmäni syöksähtivät ylös, kun kuulin jonkun tulevan myymälään. Silmäni laajenivat kkun tunnistin ruskeat kiharat.
Nopein tapani olisi piiloutua. Laskeuduin alas ja toivoin, ettei Harry löytäisi minua. Kuinka hän edes tiesi, että työskentelen täällä?
"Louis?!"
Kirosin mielessäni, kun kuulin Steven huutavan nimeäni.
Ei, ei, ei!
Huokaus vapautui huuliltani, kuin näin valkoiset converset edessäni. Silmäni nousivat varovasti ylöspäin pitkiä, ohuita jalkoja, kunnes kohtasivat kauniit vihreät silmät. Hän virnisti minulle, paljastaen hymykuoppansa.
"Hei, komeus."
Harry tarttui käsiini ja vetäisi minut ylös. Koitin vältellä hänen katsettaan ja kosketustaan.
"Mitä teit lattialla?" Hän virnisti.
"Minä - pudotin jotain."
Hän naurahti, oli selvää, ettei hän uskonut valhettani. Olin iloinen, että olimme julkisella paikalla, Harryn oli pakko olla ystävällinen ja pidättäytyvä. Kuitenkin tiesin, että julkisuus ei oikeastaan häiritse häntä, kuten ravintolassa nähtiin.
"Miksi et vastaa viesteihini?"
Kysymys olisi ollut viaton kenen tahansa muun huulilta, muttei hänen.
"Kysyit mitä olin pukeutunut", vastasin , tympääntyneenä.
"Ja en saanut vastausta, joten oletin olet alasti", hän naurahti.
Annoin huokauksen valua huuliltani. Oliko se kaikki mitä hän ajatteli? Käännyin lähteäkseni hänen luotaan, mutta Harry tarttui ranteeseeni. Hän nykäisi minut takaisin kiinni hänen vartaloonsa, hänen huulensa iskivät kuuman suudelman suulleni. Minun teki mieli tönäistä häntä, mutta hän ei edes hievahtanutkaan, mutta halusin hänen tietävä, ettei hän voinut määräillä minua.
"Louis?"
Steve keskeytti suudelmamme, Harryn harmiksi.
"Oletko kunnossa?" Hän kysyi.
"Olen."
Steve ei ollut paljon Harrya lyhyempi mutta hänen vaaleat hiuksensa olivat selvässä ristiriidassa Harryn kiharoiden kanssa. Hän kuitenkin astui eteemme. Näin hänen kasvoistansa, että hän ei ollut täysin vakuuttunut vastaukseni.
"Poppy tarvitsee apuasi, heti."
"Ok."
Harry piteli edelleen rannettani tiukasti. Minä katsoin ylös hänen kasvoihinsa, hänen intensiivinen katseensa lankesi silmilleni.
"Lähdet kanssani ulos, uudestaan", hänen karhea ääni sanoi.
"Harry", varoitin .
Hän virnisti minulle ennen kuin viestitti ankaran katseensa Stevelle. Yrittikö Harry saada hänet suuttumaan?
"Luulen, että sinun on parempi lähetä", Steve puhui suoraan hänelle .
Harry ei liikkunut, hän vain seisoi paikoillaan. Säpsähdin, kun hän puristi rannettani tiukemmin. Steve tarttui käteeni varovasti, vetäen minua samalla pois Harryn otteesta. Hän oli vihainen ja pettynyt, että Steve vei minut häneltä. Helpotus levisi ruumiini yli, kun Harryn ote löysentyi ja pääsin irroittamaan käteni hänen omastaan.
"Nähdään myöhemmin, Louis."
Hän iski minulle silmää ennen, kun käntyi ja lähti kävelemään poispäin.
"Oletko kunnossa?"
"Joo, kiitos avustasi."
***
"Kiitos."
Ojensin miehelle hänen ostoksensa, ennen kuin hän kääntyi ja käveli pois.
"Menen nyt lounaalle.
Nyökkäsin ennen kuin Steve katosi ulos. Juttelin Poppyn kanssa joka järjesteli S-kirjaimen levyjä.
Käänsin pääni ovelle, kun se avautui.
"Steve? Luulin että menit tauolle?"
Silmäni laajenivat, kun hän nosti päänsä. Hänen nenästään vuotava tummanpunainen veri sotki hänen poskensa.
"Mitä tapahtui?" Kysyin.
Nopeasti rivasin tieni hänen luokseen, mutta hän ojensi kätensä ennen kuin menin liian lähelle.
"Älä ole huolissasi", hän heikosti hymyili. "Minä vain kaaduin, se ei ole mitään."
"Haluatko että tuon sinulle jotain?"
"En, kaikki on hyvin."
***
Pian sen jälkeen vilkutin hyvästit Poppylle. Steve oli käskenyt meitä mennä kotiin aikaisin kun
työt olivat loppuneet päivän päätteeksi. Vanssini potkasivat kiveä asfaltilla, kävellessäni
parkkipaikan poikki. Nostin katseeni maasta, silmäni kulkien autojen yli laiskasti. Minulla ei ollut autoa, joten minun oli pakko mennä bussilla tai kävellä kotiin. Hengitykseni salpaantui
kurkussani nähdessäni tutun mustan ajoneuvon. Käänsin päätäni tutkiakseni ympäristöäni.
Hypähdin taaksepäin, kun käänsin katseeni takaisin alkuperäiselle reitilleni. Harryn pitkä keho
seisoi edessäni. Hymy leikkien hänen kauniilla kasvoillaan kun hän katsoi alaspäin minuun.
"Tarvitsetko kyydin?" Hän uteli.
"Minä..Minä.."
"Tule."
minun pienemmän käden hänen käteensä ennenkuin veti minut autolleen. Minulla ei ollut aikaa protestoida. Katseeni ajelehti alas sinne minne me koskimme. Minä rypistin otsaani, pysäyttäen jalkani maahan ja pakottaen Harryn hidastamaan liikkeitään.
"Mitä sinun kädelle tapahtui?"
Peukaloni hipelöi hellästi hänen rystysiään, pienet naarmut näyttäen uusilta. Katsahdin ylöspäin häneen, hänen silmänsä katsoen keskittyneesti tekemisiäni.
"Ei mitään", Harry vastasi.
Hän valehteli. Hän yritti vetää kättänsä pois, mutt minä pidin otteen hänen pitkistä sormistaan. Kävelin lähemmäs häntä hänen tarkkaavaisesti seuraten jokaista liikettäni.
"Harry, et kai...?"
"Louis, anna olla", hän keskeytti minut.
Hän oli lyönyt Steveä, minä tiesin sen.
"Tule vain autoon", hän määräsi aggressiivisesti.
